Friday, May 27, 2016

Vihreää ja sinistä

Ennen vanhaan bloggasin aina heti yhden työn valmistuttua. Nyt niitä kasaantuu ja kerralla sitten isompi kasa kuvataan ja laitetaan muistiin. Oli pakko laskea sukkaparit ; ennen näitä neljää on valmistunut 29 paria ja nyt siis 33 paria sukkia on neulottu täämn vuoden puolella. Viikko 21 menossa eli kolmisen sukkaa viikossa.

Sinistä ja vihreää on nyt näissä sukissa.Vasemmalla 7 v Raitalangasta 3,5 mm puikoilla sukat kokoa  35/36 ja kulutus oli 80 g . Keskimmäiset ovat Regian fluormania-lankaa, toisiin sukkiin jouduin etsimään vähän oikeita raitoja. Teema oli aika pitkä. Päättelemistä oli siis tavallista enemmän. Puikkoina oli 2,5 Kp´s puikot ja sukkien koot ovat 34 ja 29/30. Lankaa kului molempiin yhteensä 90 g. Pienimmät ovat kerän lopusta ja siis junasukat. Lanka On linen Supersocke, josta edellisessä postauksessa oli aikuisen sukat. Kulutus 27 g.


Kuopuksella oli pipon/lippiksen ohje ja tein samalla ohjeella. Jossain vaiheessa hän totesi mun pipon kuvaa katsellessa, että sun on ihan eri näköinen, millä ohjeella teit. Tämä siis selittää sen, että mun neuleista tulee aina omanlaisia; luen ohjetta huolimattomasti, vähän sinne päin. Aikuisen kesäpipo Elite -puuvillalankaa varastoni perukoilta. Virkkailin 3,5 mm virkkuukoukulla.  Kulutus oli 69 g.


Kuudes täämnä vuoden Etiopian nuttu samalla vanhalla pyörömallina. Lankana Nalle ja Wool. Kulutus tähän nuttuun oli 76 g. Melkein seitsemän kiloa lankaa kulunut tänä vuonna tähän mennessä. Hyvä!


Omenapuut lopettelevat kukintaansa ja piha on valkoinen kuin lunta tai rakeita olisi satanut.

Thursday, May 12, 2016

Valmistuneita taas

 Taas muutama nuttu valmistunut automatkoilla ja telkkarin edessä. Lankana Nalle ja Woolia. Nuttu on neulottu pyörönä. Nämä on niin kivoja , kun raitoja voitehdä mielensä mukaan ja keränloput tulee käytettyä. Vauvan pipossa on useampikin keränloppu. Kolmesen pyöröpuikolla tikuttelin menemään. Kulutus näihin nuttuihin oli 219 g ja pikkuiseen vauvan pipoon 20 g.

 Joulun alla kysyttiin niitä miesten sukkia ja viime tipassa tein neljä paria sukkia. Nyt olen pikku hiljaa tehnyt sukkapari kerrallaan miesten sukkia. Nämä on isot 45/46 kokoa ja Seitsemän Velejestä langasta. 142 g meni lankaa. 7 V Nostalgia langasta tein naisten sukat pitsisukkina ja kokoa 38 ja niihin upposi lankaa 94 g.

 Nämä on kokoa 37/38 ja on varattu. Lankana oli On linen Supersocke 4-fach jas puikot 2,5 mm. Silmukoita oli 60.


Automatkoilla neulottu kulmasta aloittaen tiskiliina ja  siihen meni vanhaa bambu-lankaa 39 g.

10 vuotta takana ja jotain edessä. Kirjoittelen ylös, mitä olen tehnyt itselleni pääasiassa muistiin.

Sunday, May 08, 2016

Arvonta suoritettu


Onneksi olkoon Kristiina S ja Silmukan saalistaja! Teidän nimenne nousi käsityöpussistani. Alkavalla viikolla jossain välissä pyrin laittamaan pakettinne postiin.Voisitteko ystävällisesti laittaa nimenne ja osoitteenne sähköpostilla isognu (at) yahoo (piste) com.

Ihan mielelläni olisin laittanut monelle voiton, mutta nyt saa kaksi. Tästä sitä jatketaan töiden muistiin merkitsemistä vaihtelevalla tahdilla.

Ennen muuta ihan jokaiselle kiitos ihanista ja mieltä lämmittävistä kommenteista! Niitä oli niin mukava lukea ja luinkin useamman kerran. Iso kiitos!