Sunday, February 28, 2016

Kesken ainakin tämä

Kevään paras juttu neulerintamalla melkein taitaa olla tämä juttu eli Kevään keskeneräiset- haaste.

Minulta löytyy keskeneräisiä, joita olisi hyvä saada valmiiksi. Haasteeseen voi ottaa mukaan sen verran töitä kun haluaa: Jokainen keskeneräinen tai vain yksi tai jotain siltä väliltä. Minulla on tämä haaste vaiheessa. Mutta yksi on varma eli villatakkini, jonka aloitin joskus syksyllä Porin matkalla. Takakappale ja etukappaleet on valmiina. Hihat ja viimeistelyt puuttuvat. Muitakin käsitöitä on ja katson niitä tänne, kun saan kaivettua niitä esiin.


Friday, February 26, 2016

Kasa sukkia

 Nyt on taas valmiina kasa sukkia. Osa on isompia ja osa pienempiä. Nämä ovat olleet sellaisia välipalatöitä, kun kaksi isompaa työtä on vaiheessa. Välillä on oltava käsitöitä, joissa ei pahemmin tarvitse miettiä tai laskea.


Serlachiuksen museoihin tehtiin retki viikko sitten lauantaina ja nämä sukat perusmallillani syntyivät pääosin sillä matkalla. Jos ette ole käyneet Mäntässä näissä museoissa, niin suosittelen lämpimästi.

Lanka: Seitsemän Veljestä raita
Puikot: bambut 3,5 mm
Koko: 38/39
Kulutus: 94 g



 

 Niina Laitisen Sukkakalenteri 2016 työt jatkuvat. Nämät ovat selvästi Helmikuun sukat vaaleanpunaisine sydämineen. Ne on silmikoitu päälle. Kantapää on taas oma sovellutukseni. Lankana oli 7 V ja 3,5mm puikot. Koko 39. Kulutus oli 101 g.


 Isoveli lankaa on ajautunut jostain minulle ja jo aiemmin tein yhdet sukat itselleni, jotka ovat olleetkin käytössä. Ne ovat niin lämpimät palelevissa varpaissani. Yksi lapsistani totesi, että tuohon lankaan sopisi palmikot ja ei sitten muuta kuin työtä pyydettyä. Naisten sukat Isoveli langasta 4,5 mm puikoilla ja kulutus 161 g. Varret ovat reilun mittaiset. Katsotaan, raaskinko antaa pois.


 Ohuiden sukkalankojen jämistä neuloin kahdet junasukat. Ohje löytyy netistä. Näitä tikuttelin menemään 2,5 mmm puikoilla ja kulutus oli yhteensä 54 g.


Isoveli ja isot palmikot ja heijastavaa lankaa tupsussa on tässä pipossa. Ei kaunis, vaikka on farkunsininen. Mielikuva oli parempi kuin toteutus.  Kulutus 94 g. Katsotaan miten käy, joutaako kirppikselle.

Saturday, February 13, 2016

Hyvää ystävänpäivää!


 
Nämä sukat valmistuivat viikonloppuna ja ovat olleet jo jalassakin.  Ne ovat kokoa 34/35 ja neulottu 2,5 mm puikoilla . Lankana oli joskus Hesan reissulla ostamani  Hjertegarnin Safari-lankaa, joossa 75 5superwash villaa ja 25 % polyamidia . Sukkiin kului vaatimattomat 43 g lankaa. 

 

Tämän  kortin myötä toivottelen  itsekullekin blogissani vierailevalle Hyvää ystävänpäivää!

" Minun ystäväni on kuin villasukka joka talvella lämmittää..."

Friday, February 05, 2016

Tilatut lapaset

Tilattuja töitä on muutama kesken. Villatakkini valmistuu tosi hitaasti, kun aina edelle pyrkii muu työ. Lapaset olivat tilauksessa ja yhden ehdin jo tehdäkin, mutta lanka ei olisi riittänyt ja purin sen neuleen. Sain uutta farkunsinistä lankaa ja sitten vain uusiksi homma.
Alla on toivottu torkkupeitto, kun pikkuvelikin sai omansa hiljattain tammikuussa. Lähdin taas liikkeelle isosta isoäidinneliöstä, josta vähitelleen virkkaan suorakaiteen. Kirkkaampia värejä on tulossa kuin veljelleen. Täytyy näyttää nyt jo välillä, että kelpaako peitto. Tässä kuvassa lapaset ovat oikean väriset mun näytöllä.
Tänään neiti saa lapasensa, joissa on farkunsinistä, valkoista ja hopeaa. Koko on Novitan 130 cm , mutta puikoilla on vähemmän silmukoita. Lapaset saivat olla hiven kapeammat.

Lanka: Isoveli ja tehoste-lanka (nimi?)
Puikot: 4,5 mm bambut
Malli: peruslapanen peukalokiilalla
Kulutus: 75 g






 Nämä pinkit vastaavat tein marraskuussa-11 ja alkavat olla pienet oltuaan alkuun aika reilut.

Monday, February 01, 2016

Kalenterisukkaa ja muuta


Vihreätä vihreällä on nämä sukat jumppamatolla. Lanka on 7V kirkas vihreä. Mallina on Niina Laitisen Sukkakalenteri 2016  tammikuun sukat. Eka sukkaa tikuttelin aika kauan ja toinen sukka valmistui viikonloppuna. Olisi kiva päästä jo helmikuun sukkaan kiinni. Jossain vaihessa inhosin/en pitänyt oikean silmukan neulomisesta takakautta. Enää sekään ei tunnu hankalalta. Tässä mallissa niitä kieputeltiin.

Varren pituus on ohjeen mukainen, sukan jalkaterän pituus on puolen kymmentä kerrosta lyhyempi  kuin on ohjeessa. Kantapääkin on vahvistettu kantapää. Mutta kuitenkin aika lailla muistuttavat alkperäistä  mallia.

Lanka: Seitsemän veljestä kirkas vihreä
Puikot: bambut 3,5 mm
Kulutus:102 g
Koko: 39/40
Ruskeaan taittuvia sukkia valmistui kaksi paria.Ohuesta langasta olen aina väillä tikutellut. Jollekin ne menevät urheilukenkäsukiksi.Toiset ovat Niina Laitisen Rim- mallilla tehty ohuemmasta langasta.

Perusukat Schoppel-langasta, joka ei ollut lainkaan mukavan näköistä, mutta poishan se on neulottava! 2,5 mm cubis´s ja 15 silmukkaa/puikolla. Koko 40-41. Kulutus oli 72 g.

Rim-sukat ovat Nalle-langasta ruskeana ja Kaarna-värisenä. Nämä on aloitettu viime vuonna ja millään ei eka sukka tahtonut valmistua, mutta nyt sain ne valmiiksi. Koko on naisen ja kulutus 91 g.

Tammikuussa valmistuneihin kului lankoja just ja just yli kaksi kiloa. Olen tyytyväinen.