lauantaina, tammikuuta 05, 2013

Vuoden aluksi lankojen tuhoamista

Kiitos kaikista uudenvuoden toivotuksista! Joululomalla on ollut todella vilskettä, kun jokainen lapsen perhe on vieraillut. Leluja on levällään ja syöttötuoli käytössä ja ennen muuta mummin ja ukin sylit ovat kysyttyjä.

Mummin nuket ovat saaneet kyytiä ja vaatteita on vaihdettu ja leikitty kotia, kahvilaa, syyskarnevaaleja ja ties mitä. Ukki on lukenut kirjan toisensa perään ja osan useampaan kertaan. No, paljon muutakin on ehditty tehdä. Saatu jouluaattona lahjoja ja vielä pehmeät paketit olivat hyviä. Tämän vuoden lapsenlapset tuskin tajusivat lahjojaan; 8-kuisista pojista lahjapaperit ja -narut olivat paljon kiinnostavampia. Pienin on nukkunut.
Ennen joulua siivosin lankavarastojani ja ajattelin viedä kirpparille lankoja. No, niitä uudelleen katsoessa päädyinkin virkkaamaan osasta niistä nukeille peittoja ja vanhimmat lapsenlapset saivat kumpikin omansa nukeilleen. Väri on kirkas keltainen ja reunus ruskea. Mummin nuket siinä köllöttävät vierivieressä uusien peitteitten alla.

Malli: virkattu pylväillä ja reunus kiinteitä silmukoita
Lanka: Novitan Mambo
Virkkuukoukku 8 mm
Kulutus yhteensä 385 g


Uskollinen hiljainen ovivahtimme Boris sai uuden huivin kaulaansa. Edellinen huivi olikin liian kesäinen. Sama lanka ja pylväillä virkattu huivi.  Kulutus oli kokonaista 35 g-


3 kommenttia:

Salomea kirjoitti...

Onnea triplasti sekstetti mummolle.
toivotteleepi toinen ei ihan biologinen sektetti mummo.

iso gnu kirjoitti...

Mietinkin kirjoittaessani, mikä tuo kuusinkertainen mummi oikein on. No, sektetti tietenkin! Ihan siinä kieli menee solkmuun!

Helmis kirjoitti...

Hei, mahdottoman hyvää uutta vuotta sinne moninkertaiseen mummolaan!
Kiva kun olet käynyt ja kommentoinutkin, vaikken olekaan saanut aikaiseksi vastata.