perjantaina, maaliskuuta 26, 2010

Pientä ja ihanaa

Pienet turkoosinsiniset tai merensiniset vaatteet valmistuivat ja lähtivät matkalle kohti uutta, tulevaa gnu-suvun jäsentä. Lanka on ihanan pehmeää ja kiiltävää. Jonkin verran tahtoo mennä säikeiksi neuloessa. Ensin on ostettu lanka ja sitten vasta etsittu mallia. Vyötteessä oli 4-4,5 mm puikot, mutta tein huomattavasti ohuemmilla ja siltikään neule ei ole "peltiä". Housut, hupputakki ja päähine on turkoosista ja luonnonvalkoisesta tein putkilosukat ja tumput. Huppu näyttää isolta ( kuvassa ei niin kuin oikeasti), mutta vastasyntyneillä pää on paljon isompi kuin aikuisilla suhteessa vartaloon.

Malli: Garnstudion malli 14-3 ja päähine on perus-siksakpäähine, joiden ohjeita löytyy monesta paikasta.
Lanka: BCGarnin silkebloom (45% silkki/55% villa), käsinpesu
Puikot: 2.5 mm sukkapuikot ja pyöröt
Kulutus: yhteensä kaikki 255 g


Osaan minä huovuttaakin; näköjään. Työpaikallani oli askarteluilta ja teimme yhdessä kaikkea ihanaa pääsiäiseksi. Jotenkin näistä erikokoisista munistani tuli keväisen vihreitä.
Näiden myötä toivotan kaikille:

Iloista pääsiäisen aikaa!

Suunnistan Lapin hangille ensi viikoksi ja bussi starttaa aamulla ani varhain eli 5.30. Herätys on tosi aikainen. Pakkaaminen on tietenkin vielä vaiheessa ja käsitöiden mukaan ottaminen on vasta mietinnässä...

19 kommenttia:

Villanne kirjoitti...

Kauniit pikkuneuleet!
Mukavaa lomamatkaa ja iloista pääsiäistä! :)

TeSa kirjoitti...

Soma neulesetti.

Matleena kirjoitti...

Onpa söpöt neuleet uudelle pikku-gnulle! :)

Mukavaa Lapin matkaa! Me mennään sitten pääsiäisen jälkeen.

Pirkko kirjoitti...

Aivan ihanan värinen tuo neulesetti! Hauskaa pääsiäistä!

Seijasisko kirjoitti...

Suloinen vauvanuttu setti<3 ja mukavan näköisiä pääsiäismunia! Aurinkoista Lapinlomaa!

Outi kirjoitti...

Kauniit vauvaneuleet ja mukavia nuo munat!

Nna kirjoitti...

Ihanaa kun Gnu-suku kasvaa. Setti on kaunis.

MariL kirjoitti...

Ihana vauvansetti!

ullapulla(villan tahtiin) kirjoitti...

tuon siksak päähineen voi tehdä ns. kantapäätekniikalla myös, jos ei tykkää saumoja ommella. Kuulin tuttavalta, että siihen olisi myös jossain ihan oma ohjekin, mutta eilen sain idean päähäni ja testasin ja ihan hyvä tuli(tosin silmukoita pitää olla enemmän kuin 30 jos meinaa saada mahtumaan edes keskosen päähän). Laitan omaan blogiin kohta juttua siitä. Setti on kyllä ihana, ihan vauvakuumetta pukkaa(tosin se kaverin ihana pieni vauveli hoiti senkin homman :))

Sipi kirjoitti...

Hieno, kaunis setti!
Mukavaa pääsiäisen aikaa :)

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Suloisia vauvaneuleita! Tuo merensininen on hieno sävy, vaihtelua perinteiseen vaaleansiniseen.
Ja isoäidin neliö peitot ovat myös hienoja, niistä minäkin haaveilen.

Helmis kirjoitti...

Tosi kaunis vauvan asu! Tervehdys sinne Lappiin ja oikein hyvää pääsiäistä!

MammaMyy kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä! Blogissani on jotain sinulle. Käy kurkkaan kun ehdit.

Nelmi kirjoitti...

Kauniita nuo uuden sukulaisen vaatekerta ja hienot ovat huovutusmunatkin :)
Iloista pääsiäistä!

Hepsi kirjoitti...

Suloinen setti vauvalle!

famu kirjoitti...

Onpa söpö setti.Ihana lahja suvun uudelle tulokkaalle.Kaunis väri tuossa langassa ja sikkisekoitteisena varmaan juuri passeli vauvallekin.- Pääsiäisiloa Sinulle!

Äipän touhut kirjoitti...

Söpöt villaneuleet vauvalle. Siunattua ja Hyvää Pääsiäistä.

Scaritsa kirjoitti...

Kauniita neuleita. Ihana tervetulosetti vauvalle.

Iloista pääsiäistä ja lomaa!

MysteryKnitter kirjoitti...

Lovely present. Maybe it is a little prince this time.