Wednesday, December 30, 2009

Vuosi vaihtuu taas...

Vuodet vilahtelevat nykyään tosi nopeasti ohi. Ystävät täyttävät vuosia, joiden määrää täytyy ihmetellä. Kuitenkin he ovat nuoria huolimatta useistakin lapsenlapsistaan! Yhä useampi on osa-tai kokoeläkkeellä tai puhuu tulevista eläkevuosista ja kieltämättä joskus itsekin niitä eläkevuosia ajattelee. Jos silloin saisi lankavuortaan pienemmäksi ja vaatehuoneeseen jotakin muutakin mahtumaan!



Sukkia tässä taas on valmistunut oikein urakalla joulunpyhinä ja sen jälkeen. 60-vuotis-lahjaksi neuloin miesten saapassukat ja juhlakalun lapsenlapselle eli pienelle pojanpojalle samoista langoista sukat.

Malli:perussukat ja koot 44 ja 26.

Lanka:seitsemän veljestä
Puikot: 3,5 mm bambut
Kulutus: 145 g + 45 g= 190 g



Nyt nämä on kaikki valmiina eli toiselle tyttärelle ja miniälle tehdyt huivi ja pipo. Malli oli tämän syksyn Novitassa (numeroa en muista ja lehti on lainassa ystävällä).


  • Malli: Novitan lehti joku numero loppupuolella v.2009
  • Lanka: Tempo
  • Puikot: 7 mm pyöröt ja sukkapuikot
  • Kulutus toiseen huiviin ja pipoon, joita ei aiemmin esitelty 385 g

Kokeilin myös keltaista Nallea ja vuodelta yksi ja kaksi olevaa jotain pörrölangan lopuista. Olisikohan ollut nimeltään Angorina Lux, mikäli sellaista lankaa joskus 80-luvulla oli. Tein silloin tytöille puseroita ja villatakkeja siitä. Monenvärisiä kerän loppuja on vielä tallella. Siis kahdesta eri langasta tuli toosi värikkäät sukat - on jo varattu! Pitänee tehdä loputkin samalla lailla pois nurkista kuljeskelemasta.


  • Malli:perinteinen, naisten koko, 36 silmukkaa
  • Lanka: Nalle ja joku pörrölanka
  • Puikot: bambut 3,5 mm
  • Kulutus: 80 g


Mitähän sitä on tehty tänä vuonna?

Työtöitä, töitä, töitä ja vieläkin töitä on tullut aika lailla tehdyksi. Välillä on meinannut tulla uniinkin ja häiritsemään aamuöitä. Haasteita on monella tavalla riittänyt. Työmatkoja Helsinkiin on riittänyt varsinkin loppuvuodesta ja osa sukista on neulottu junamatkoilla.

Alkuvuodesta remontoitiin talo ja muuten onnistunut remontti, mutta kaikki tavarat eivät ole löytäneet paikkaansa vieläkään. Välillä on hakemassa jotakin vanhasta paikasta ja sitten sitä taas haetaan.

Aloittelin uutta mielenkiintoista ajatustyötä, joka on vienyt oman aikansa. Kotitietokoneen takkuilu on ollut hankaloittamassa asiaa. Nyt minulla on uusi hieno karpalonpunainen, uusi läppäri.

Tärkeätä on ollut perhe, suku ja ystävät. Heidänkin kanssaan on saanut viettää aikaa. Joku pikavisiitti on tehty Länsi-Suomeen vanhempieni luokse. Kaksi lastenlasta ovat suloisia ja pikku-gnu aika puuhakas, joten mummin elämässä on vauhtia! Tämä on tärkeä osio elämässäni!

Järjestötyö vie edelleen aikaani, mutta pääasiassa meillä on ollut mukavaa tehdä yhdessä töitä. Järjestötoiminta vie ja antaa. Tutustuu tosi mukaviin ihmisiin! Suosittelen!

Kuntoani olen kohottanut keväästä lähtien säännöllisen epäsäännöllisesti ja se on antanut voimia jaksaa tiukan rutistuksen loppuvuoden aikana. Vesijuoksu on hauskaa hyvän ystävän kanssa -sen jälkeen sielu ja ruumis voi hyvin.

Lankamäärää on kasvatettu, vaikka on neulottu, virkattu melkein joka paikassa (ystäväni totesi juuri miettineensä mitä outoa oli miehensä syntymäpäivillä- ja se oli, että minä en neulonut!)Tässä jo suunnittelin, että ensi vuonna ostaisin vain kuluttamani määrän lankaa. Tämä on vasta suunnitelma, ei lupaus!

Olen neulonut taas sukkia sukkien perään. Myyjäisten jälkeen jäljellä olevat sukat laitoin Pelastusarmeijan joulupataan! Taas voi aloitella sukkia ja täyttää jemmaani. Olen joskus miettinyt, että pitäisiköhän muuttaa blogin nimi? Sukkalandia on varattu ja samoin Sukkaa pukkaa.... ja Sukanvarsi. No, tuleehan muutakin puikoilta ja kukaan ei tunnistaisi, jos muuttaisin bloginimeni.

Laiska töitään laskee sanoi äitini ja sanoo edelleen. Joten lopetan tähän.

OIKEIN HYVÄÄ JA MUKAVAA NEULONTAVUOTTA 2010!

Wednesday, December 23, 2009

Riemullista Joulujuhlaa!

Takana työntäyteinen ja kiireinen työvuosi ja erityisesti syksy! Vielä kaikenlaista touhua riittää, että voi rauhassa nauttia joulusta ja kaikesta siihen liittyvästä! Nyt kinkku tuoksuu leivinuunissa ja lahjat on melkein pakattu ja huomisen aamun "työsuunnitelma" tehty. Ulkona on kaunista, kun moneen vuoteen on niin paljon uutta, valkoista lunta! Yhtään uutta valokuvaa en ole kerinnyt ottaa , mutta tässä muutaman vuoden takainen joulukuva. Nyt on vielä vähän enemmän lunta!
Taas kerran lempirunoilijaani Helena Anhavaa:
" Lumi lumi lumi,
niin tarpeellinen raskassoutuisille."

Ja kun kerran alkuun pääsee, niin toinen hänen runonsa:

"On kuin taivas tuoksuisi
ääriviivat pehmenisi
sataisi armo alas
suurina valkeina peittävinä."



Muutaman vuoden takainen kuva aamupäivän puurolta. Adventtikynttilät palavat ja pöydällä joskus jostain ruotsalaisesta lehdestä ottamani malli 70-luvulta. Liina on tehty punaiselle pellavalle valkoisin ristipistoin. Toisenkin samanlaisen tein yhdelle siskolleni olisiko ollut 50- lahjaksi? Nyt olen yhden Lady Baktuksen saanut aikaiseksi ja antanut lahjaksi ja ei kuvattu. Lankana oli Puro Ruska ja kulutus 90 g.


Oikein hyvää ja levollista joulun aikaa itsekullekin!

Sunday, December 20, 2009

Pikkusukkia pariksi lapasille

Pikkulapaset kahdelle lapsenlapselle valmistuivat Lapaskuussa ihanan pehmeästä ja kuulemma myös lämpöarvoltaan hyvästä jakkilanka-sekoituksesta. Isommalle vihreämmät ja pienemmälle valkoisemmat. Ehkä näin on helpompi erottaa toisistaan. Näissä on 32 silmukkaa varressa ja siis ihan perussukat taas.

Lanka: Shokay Jakki
Puikot 3,5 mm
Kulutus: yhteensä 75 g
Pikku arpajaispalkinnot ehtivät kuin ehtivätkin jouluksi. Blogillisen Inkerin Lankaa mutkalla näkyy toinen voitto. Värit olivat vähän erit blogittoman hanhanin voitossa.
Se on melkein joulu tai ainakin joulun alusviikko. Vielä kaksi päivää töitä ja sitten yritetään rauhoittua joulun viettoon pikku hiljaa...
Mukavaa joulun odotusta sekä rentouttavaa valmistautumista jouluun itse kullekin!

Wednesday, December 16, 2009

Lahjoja...

Arvontavoitot ovat lopulta matkalla voittajille eli Inkeri ja hanhan voivat odotella postista jotain pientä lähipäivinä. Kuvia en ehtinyt ottaa; no ei ole tuota valoakaan ja ajasta puhumattakaan. Molemmat voitot olivat lähes samanlaiset. Jouluvalmistelut ovat vaiheessa - niinhän se oli että ensimmäinen joulukin tuli kaiken keskeneräisyyden keskelle.


Miehen perussukat vanhalla perinteisellä mallilla valmistuivat itsenäisyyspäivän viikonlopun automatkalla Poriin ja takaisin. Mitä nyt päättelyt sai viime yön tunteina tehtyä. Lahjan saaja sai sukkansa tänään.

Malli:perussukka pitkällä varrella

Lanka:Seitsemän veljestä

Puikot 3,5 mm bambut

Kulutus 130 g


Lady Baktus on menossa myös lahjaksi ja lankana Titityystä ostamani ihanainen Koigu. Väri ei ole minun, mutta oletan lahjansaajan pitävän tästä -sen verran tunnen hänen värimaailmaansa.

Kulutus: 95 g

Lopetellaan tähän, kun rivit ja muut ei taaskaan asetu sinne, minne minä haluan. Pöh!

Monday, November 30, 2009

Lapaskuun viimeiset parit ja arvottu!

Marraskuu pakkaa olemaan kiireinen kuukausi ja niin tuo oli tänäkin vuonna. Lapaset eivät ole kaikkein mukavimpia neulottavia mielestäni. Pikkulapasia oli suunnitelmissa ja vähän ajattelin pakottaa itseäni niitä tekemään osallistumalla Lapaskuuhun! Eilen pikkuneiti sai omansa ja tänään sain pääteltyä toiset ja kudottua toisetkin loppuun. Lapaset on tarkoitettu lapsenlapsille lahjaksi. Sukkaparit on puoliksi tehty eli siis kummankin pikku-gnu-neidin toinen sukka! Kuvassa kaksi suosittua lelua Anna från Sverige viime vuodelta ja puuhelistin 70-luvun lopulta. Maalitkin on kulunut vuosikymmenten saatossa. Lankana oli jakki-lankaa ja ostin sen vuosi sitten joulumarkkinoilta Poppelin myyntipisteestä. Nyt pääasia messuilla oli Kipakat kalenteri vuodelle 2010. Tulihan siinä sivussa vähän lankaakin ostettua.
Puikot 3,5 mm
Kulutus:60 g
Toinen pääasia:
Pikkugnuita on tänään näkynyt gnu-mukkilassa (=mummi+ukki+talo/koti). Korttitalkoot ovat jatkuneet. Pikkugnu virallisena valvojana suoritti arvonnan nostaen mummin kassista suikaleiksi leikattuja kommenttisivuston kopioita. Arvonta on luotettava ja virallinen, kun pikkugnu ei osaa lukea.
Voittajat: 1. Inkeri ja 2. hanhan
Mummi päättävänä tahona kylmästi lopetti arvonnan kahteen, vaikka pikkugnu olisi halunnut useamman voittavan. Mummi ajatteli postin kiireitä näin joulun alla ja ehkä vähän omiakin kiireitään -46 voittajaa olisi ollut vähän liikaa.
Onnittelut voittajille ja ottakaahan yhteyttä osoitteeseen isognu (ät) yahoo (piste) com.
Sata kertaa melkein yrittänyt saada kappalejakoa, mutta ei onnistu, ei!

Sunday, November 29, 2009

Tavoite saavutettu

Olen ollut mukana Lapaskuussa... Voisi luulla ihan muuta, kun noita käsien lämmittimiä ei ole näkynyt. Ekat ovat olleet jonkin aikaa valmiit ja samoin junasukatkin. Tänään juuri ennen pienen neidin ristiäisiin lähtöä ne kuvattiin tässä marraskuun olemattomassa valossa. Tumpuissa on nauhana kolmen silmukan i-cord.
Malli: junasukat ja tumput omasta päästä
Lanka:Austerman Step
Puikot: 2,25 tai 2,5 mm ( ei enää muista)
Kulutus: 50 g yhteensä

















Jokunen joulukortti on tullut tehdyksi ja kaikenlaisia malleja on ollut. Eilisissä myyjäisissä niitä myytiinkin aika lailla. No, ihan kaikkea ei ole itse tehty, Uhoava on ollut kortintekotalkoissa myös mukana. Varmaan voisi useampana vuonna tehdä kortit olemassa olevista tarvikkeista ostamatta mitään uutta, mutta aina löytyy jotain hauskaa. Niin sitä taas kokeillaan.
ARVONTA suoritetaan illalla tai huomenna, kun arpojia eli arvannostajia on tullut paikalle (jotta säilyisi arvonnan "virallisuus") ja voin samalla bloggauksella esitellä lähes valmiit yhden pikku-gnun lapaset ja mahdollisesti toisenkin pikku-gnun lapaset!

Wednesday, November 18, 2009

Arvontaa.123...ei vaan 111111

Blogini on ollut olemassa toukokuusta 2006. Joskus tuli laitettua kävijälaskuri, en edes muista kauanko se on ollut. Laskuri alkaa hipoa mielenkiintoista lukua 111111! Muutaman kerran siellä on joku pyörähtänyt ja suuret kiitokset kaikille blogitutuille! Ennen muuta todella lämpimät kiitokset kaikista kommenteista, jotka ovat todella tuntuneet hyvältä ja virkistäneet mieltäni. Neulominen on hyvää paineen purkua ja mitä tiukempaa on, niin sitä enemmän sukkia... Kiva kun olette jaksaneet käydä katsomassa tavan sukkiani--niitä syntyy aina vaan.

Ajattelin pistää pystyyn pienet arpajaiset, kun lapasia tai muita käden lämmittimiä ei ole valmiiksi pareiksi tullut. Vain kaksi toista lapasta eli parin puoliskot ovat valmiit ja toiset puoliskot pitäisi vielä tässä kuussa saada aikaan. Bongausluvulla ei saa mitään, jos voitto ei satu muuten vaan osumaan ko luvulle. Arvon kaikkien kommentoijien kesken jotakin, mitä nyt sitten keksinkin. Kommentoida saa ihan mitä vaan (siis melkein) tai vaan jättää puumerkkinsä. Kommentointiaikaa on siihen asti, kun saan valmiiksi jotakin ja kuvattua ja blogattua. Siis aikaa on!

Amaryllis on reilun vuoden takainen, joka teki kolme kukkavanaa ja jokaiseen monta kukkaa. Ilahduttakoon itsekutakin näin joulua kohti mennessä.

Tuesday, November 17, 2009

Vauvalle


Toinenkin lapsenlapsi sai peiton. Peitto on samanlainen, jonka neuloin edellisenä vuonna. Lankakin on samaa , mutta värisävy on eri. Raidat ovat eri väriset, mutta ovat samaa Samosta. Ruutuja on 30 eli viisi kuuden ruudun kaitaletta. Lankoja riitti pääteltäväksi.

Ruutujen nurjat ja oikeat silmukat muodostavat kuvioita. Edellisen tein nopeammalla tempolla ja kesäaikaan kuin tämän. Tähän nyt sattui kaksi paria samanlaisia kuvioita. Ei onneksi mitenkään lähekkäin. "Viisas ei virka ja hullu ei huomaa" kuten äitini sanoisi.

Malli omasta päästä;Kuviot kirjasta Kauneimmat neulemallit
Lanka: Samos
Puikot: Knit Pick´s pyöröt 5 mm
Kulutus: 725 g

Sunday, November 01, 2009

Huiveja marraskuun viimoihin

Kaksi huivia valmistui aika nopealla tempolla. Vihreä on minun ikiomani ja toinen huivi on menossa lahjaksi. Omani on merinovillaa ja toinen Novitan Puroa. Malli on pitkään blogeissa esiin tullut ja neulottu Baktus-huivi, norjalaisen Strikkelisen kirjoittama. Huivi on tosi mukavan tuntuinen kaulalla ja malli on varmaan muidenkin hyväksi toteama. Kaulalla huivi ei ole liian paksu ja se suojaa kuitenkin hyvin kaulaa ja kaula-aukkoa. Neulominen oli kivaa ja levennykset ja kavennukset sujuivat telkkaria katsoessa ja puhuessa. Ajatukset saivat rauhassa lentää minne halusivat. Oli rentouttavaa neuloa näitä. Rupesin taas katselemaan lankojani sillä silmällä, että olisko tuosta ja tuosta Baktus-huiviksi.
Malli: Baktus
Langat: Fleece Artist merino ja Puro Kanervikko
Puikot:3,5 mm eebenpuinen pyöröni ja 5mm KnitPick´s pyörö
Kulutus: 100 g ja 95 g
Kaikenlaista muutakin on neulottu, mutta niistä joskus mtyöhemmnin tarkemmin. Paksuhkoa lankaa ja palksut puikot.
Kulutus: molempiin yhteensä 345g


Wednesday, October 28, 2009

Sukkasadon kartuttamista

Sukkasadon tavoite oli sukkapari /viikko eli yhdeksän paria sukkia. Se on jo voitettu kanta. Nyt kaikki tämän jälkeen on plussaa. Nämä ovat olleet kuvausta vaille valmiit jonkin aikaa ja tänään päivänvalolla pääsi kuvaamaan.

Nämä sukat aika pitkälti neuloin kokousviikonloppuna lokakuun alussa Suomen Turussa. Sivussa on kahden silmukan pystyraitana vuorokerroksin nurjaa ja oikeaa. Vinkki on Helmikseltä. Itse asiassa kerrosten laskutilanteessa raita toimi erittäin hyvin, mutta ongelmaakin oli. Kudoin (siis neuloin) vähän hämärässä luentosalissa ja keskeytyksiä tuli aika ajoin. Oli välillä hankaluuksia ohuessa langassa nähdä missä mennään, onko vuorossa nurjat vai oikeat silmukat. Ehkä tuolla ikänäölläkin on oma syynsä. Valoisassa se ei ollut ongelma.

Malli: perussukka sivuraidotuksella naiselle
Puikot: KnitPick´s 2,25 m muistaakseni
Lanka: Kun kerä loppuu, niin kerron. Vyöte on kerän sisällä. Puolet langasta on jäljellä.
Kulutus: 50 g

Seitsemän Veljestä sukkia lapsille valmistui kaksi paria. Raidoiksi upotin raita-7V-lankaa. Raidat on vähän kuin raitageneraaattorin mukaiset, vaikkakin raidoitus on molemmilla langoilla 3 kerrosta.

Malli: perussukka lapselle kokoa 34-35
Lanka: 7 V
Puikot: 3,5 mm bambut
Kulutus: 115 g yhteensä

Kaikkea muuta on puikoilla ja kesken. Sukkasato saattaa jäädä tähän, mutta lapaset odottavat tekijäänsä. Lapaset ei ole mun juttu, jotkut pitäisi kuitenkin tehdä. Odottelen siis tuon Lapaskuun siihen innostavan. Tavoitteeksi asetan parin, jos valmistuu useampi, niin kaikki on plussaa.



Wednesday, October 21, 2009

Hyvää syksyä!

Sain tällaisen syystunnustuksen Marilta Heivatut kudelmat blogista vähän aikaa sitten. Siis tunnustus blogeille jotka tuovat iloa ja innostusta syksyn harmauteen! Kiitos Mari!

Syksy on lempivuodenaikani ja on ollut vuosikymmeniä. Syitä on varmaan monia. Syksy väreineen on aivan ihastuttava! Kaikki syksyn värit ovat lempivärejäni. Olen välillä yrittänyt muuta, mutta aina palaan lemppareihini.

Odotin syksyä ja koulun alkua ja kavereiden tapaamista. Syksyllä ilma on kuulaan raikasta ja helppoa hengittää. Taustalla on varmaan jo 50-luvulta alkaen sairastamani allerginen nuha, jota tosin sanottiin heinänuhaksi. Muistan kun suku lohdutti; se on vaan heinänuha, kyllä se syksyllä paranee.

Nyt en jaa tätä eteenpäin. Jos haluat kauniin syksyisen kuvan ja nautit syksyn väreistä, niin ole hyvä.

Sukkasatoa on kartutettu, mutta jos joskus valoisaan aikaan olisi sukkien ja kameran kanssa samassa paikassa.

Thursday, October 15, 2009

Uhovan ohje Supervauvan sukat!

Uhoavan blogiin ei pääse. Tämä on sellaista virusaikaa. Löysin Supervauvan sukkien ohjeen itseltäni sähköisenä. Sovimme Uhoavan kanssa, että ohje on saatavissa blogissani, kunnes hän saa omat sivunsa toimimaan. Joten olkaapa hyvä!
Kuvaa ei tähän hätään ole ole.

EDIT 28.20.09
Uhoavan blogiin on päässyt jonkin aikaa jo. Sieltä löytyvät Supervauvan sukkien ohje ja Kerttujen ohje.

Sunday, October 04, 2009

Sukkasatoa

Vähään aikaan en ole ehtinyt päivittämään blogia. Sukkia olen neulonut vähän kerrallaan ja niin ne sitten valmistuvat pikku hiljaa. Olen nyt pääkaupungissa ja sain "pikakuvan" sukista ja siihen nyt saatte tyytyä. Toisaalta noissa sukissa ei ole mitään ihmeellistä.

Violetit naisten sukat ovat sivussa olevien Tiinan pitsisukkien mallin mukaiset. Toisetkin naisten sukat ovat samaiset pitsisukat vaalean, vanhan rosan sävyisenä. Viime mainituissa on lankana ennen eurokautta ostettu 7 V-lanka 100 g:n kerässä (a´13,90 mk) ja koko lanka alkoi loppuvaiheessa tykytyttää. En ollut ihan varma, että riittääkö se vai pitääkä hiukan muuttaa kärkikavennuksia sukissa. Noin kolme metriä jäi lankaa -ihan ruhtinaallisesti siis. On niin kauan neulonut 150 g:n keristä, että 100g kerä näytti kuluvan hurjaa vauhtia. Eipä jää pikku nötttösiä lankaa.

Miesten sukat ovat ihan perinteiset harmaat ja musta-harmaa-raitaiset aloitin perjantaina tulomatkalla ja tänä aamuna päättelin. Vaikka sukkia on valmistunut, niin pikku pyörähdys lähellä Ogelin Lankamaailma Nordiassa tuotti enemmän kuin on neulottu ja kulutettu.

EDIT:

Kulutus näihin neljään sukkapariin oli 420 g. Pahemmin tuo lankavarasto ei huvennut, kun tilalle tuli Lankamaailma Nordiasta 750 g ostettu ja yksi lahjakerä.

Sunday, September 27, 2009

Syksyistä satoa

On ollut todella kaunis viikonloppu. On ollut lämmintä ja syksyinen väriloisto on ollut upeaa. Marja-aronian väri on tosi kaunis; punertavat lehdet ja tummat marjat. Sain istutettua Uhoavan ja PikkuGnun kanssa sipuleita. Sitten vain odotamme ensi kevättä ja sen kukkaloistoa. Kesäkukatkin ovat vielä upeassa loistossaan, miljoonakellot ja marketat erityisesti. Kesäkukat varmaan kärsivät jo ensi viikolla, kun luvattiin kylmiä öitä. No, aika on jo siihen.
Omenoita olen laittanut aika lailla viime viikkojen aikana. On tehty sosetta ja mehuja ja erilaisia mehuyhdistelmiä. On tehty omenapiirakkaa ja omenajälkiruokia.
Syksy on lempivuodenaikani ja erityisesti syyskuu. Syntymäpäivänikin on näin syyskuun lopulla. Tänään on juhlittu. Valmistuneiden sukkien kuvaaminenkin jäi, mutta saavat jäädä rauhassa ensi viikon satoon. Taidan palata tästä takaisin länsisuomalaisen murteeni maailmaan lahjakirjan, Pursun, myötä.

Kiitos kaikille kommentoijille! Viime aikoina on ollut vähän kiire ja blogit on juosten luettu. Lupaan kommentoida sitten taas joskus rauhallisemmalla ajalla.

Friday, September 18, 2009

Löytynyttä ja valmiita

Siinä se on! Minun kaunis lankakeräni. Maanantaina soitin uudelleen ja sieltä jostain se oli löytynyt ja kaiken kiireen keskellä eilen kerkisin hakea sen kotiin hiplattavaksi. Siitä huolimatta tästä lähtien ei avata ostoskasseja ennen kuin kotona.

Kiitos kaikille ihanista kommenteista!

Varmaankin tuo on aloitettava, mallia ei ole vielä. Turhan monimutkaista en nyt halua neuloa kiireiden ja flunssankin kanssa. Matkoille tarvitsee aika yksinkertaisen mallin.

Seitsemän veljestä lankavaraston tyhjennys jatkuu ja jatkuu. Yritys on edelleen saada ne jatkossa mahtumaan yhteen isoon muovilaatikkoon. Ei vielä tämänkään Sukkasadon aikana onnistu.
Polkka-lanka meinasi loppua kesken ja välillä purinkin toisen sukanterän. Nyt siis terät on harmaata 7V-lankaa. Ihan mukavat sukat. Vihreissäraitaisissa on teräosissakin raidat, mutta eivät nyt näy kuvausteknisistä syistä.

Malli: perusmalli, vanha, tuttu, turvallinen
Lanka: 7v
Puikot: 3,5 bambut x2 (langanlopuilla on varminta kutoa sukkia yhtäaikaa)
Kulutus: yhteensä 175 g

Sunday, September 13, 2009

Mieti, missä hiplaat lankoja!

Sukkien neuloja tarvitsee uudet 3,5 mm bambut. Sukkasadon aikana saa olla monet sukat kesken -ainakin alkuvaiheessa satokautta. Entisiä puikkoja on, mutta ne eivät juuri nyt ole helposti käsillä. Puikot lienevät jossain keskeneräisessä työssä tai mökillä. Sehän on selvä asia: uusia puikkoja tarvitaan! Suunnitelmana oli käydä ostamassa vain puikot lauantain kaupunkireissulla. Siis vain bambupuikot ja ohimennen, kun kaikkea muuta (=lankaa) on huushollissa ihan riittämiin jopa jälkipolville.


Menin Poppeliin tarkoituksena ostaa bambupuikot 3,5 mm. Mutta siinä oli ihan vieressä isoja "hakaneuloja" ja noita apuvälineitä ei ole ollutkaan ennen.

Kaikenlaisia lankoja oli saatavilla. Kun on Sukkasato menossa paraikaa, niin voisihan sitä ostaa kerän sukkalankaa. No, onneksi sukkalankojen osto pysähtyi sentään kahteen kerään.
Zauberball -kerä kaikissa sateenkaaren väreissä ja Schoeller Wollen Admiral-sukkalankaa lämpimän punsasävyisenä.


Missä viime mainittu kerä?
Olin niin innostunut langoistani ja yhdessä kahviossa kaivoin pussini ostoksineen esiin ja ihailin lankojani kahvin juonnin ja Hesarin luvun lomassa. Kun kotona avasin kassini SW sukkalanka oli jossakin. Se jäi todennäköisesti kahvion penkille. Soitin sinne, ei ollut kukaan löytänyt kerää. Siis jollakin toisella on tulossa kauniin punasävyiset sukat ja toivottavasti eivät lämmitä!

Wednesday, September 09, 2009

Sukkasadossa mukana

Sukkasato käynnistyi 1.9 ja jatkuu lokakuun loppuun. Nyt saa neuloa sukkia ihan rauhassa ja sydämen kyllyydestä. Onneksi tässä tulee muutamia auto- ja junamatkoja, jolloin on hyvä neuloa, jos ei sitten nuku. Nukkuminenkin on niin nautinnollista!

Ensimäiset sukat valmistuivat viikonloppuna, mutta eka viikon satoon eivät ehtineet. Monet sukkaparit olivat kaikissa Sukkasadon ryhmissä saatu valmiiksi. Itse kuulun Heinälatoon ja muina ryhminä on Hillokellari ja Perunalaari. Porukka kasvaa vaan vuosi vuodelta. Se on mukavaa!



Malli: perinteinen, vahvistettu kantapää
Koko: Jättiraita 39-40 ja Polkka 38

Lanka: 7V jättiraita ja Polkka

Puikot: rakkaat bambut, 3.5 mm

Kulutus: 100 g + 80 g


Wednesday, August 19, 2009

Jemmat julki

Lankapirtti kesällä julkisti jemmansa. Lupasin tehdä saman jutun joskus, kun ehdin. Tietokoneemme on taas toiminnassa ja saan siirrettyä kuvia sinne. Äidilläni on muovilaatikoita sänkynsä alla täynnä sukkia ja lapasia jokaiselle 14 lapsenlapselle ja heidän puoliskoilleen sekä vielä kolmelle lapsenlapsenlapselle. Joulun aikaan hänen laatikkonsa ovat aika tyhjät täyttyäkseen sitten taas.

Tässä on minun tämän hetkinen jemmani. Aika sukkavoittoista tuo näyttä olevan. Aikuisten sukkia on neulottuna 17 paria, lasten sukkia 6 paria ja vielä viidet junasukat. Vauvalle on yhdet töppöset ja nuttu Etiopiaan (piti tehdä enemmän, ehkä joskus sitten taas). Pipoja on pari kappaletta ja lapasia samoin kahdet. Tästä huomaa lapasten teko on minusta työläämpää. Pieniä pitsiliinoja on kolme kappaletta ja pannulappuja on saman verran. Tiski-(tai muu)liinoja on 5 kappaletta. Kaikkiaan 39 erilaista neuletta löytyy jemmastani.

Jemmani alkaa olla täynnä tämän jakkaran osalta. Sukkasato odottaa. Ilmoittauduin taas mukaan. Joulun seudun myyjäisiin teen vielä sukkia ja loput sukat sitten vien Pelastusarmeijan joulupataan tarvitseville joululahjoina jaettavaksi. Pitää erikseen mainita, että on nyt jouluna lahjoiksi jaettavaa. Muuten vaatteet lajitellaan joulun jälkeen.

Kesälomahullutuksista yhdet sukat ovat valmistuneet. Yhdet itselle tulevat sukat on vielä kesken. Lomahullutuksen tilanne on nyt 18 /25/25 näiden sukkien ja yhden pikkupitsiliinan valmistuttua.

Malli: perinteinen, naisten koko
Lanka: 7 v Polkka
Puikot: 3,5 mm bambut
Kulutus: 85 g

Monday, August 10, 2009

Pikkuprinsessojen mummille

Lankapirtin arpajaisissa jokin aika sitten bongasin numeron 44444 kahden muun bloggaajan kanssa. Samaan ongelmaan olen törmännyt ennenkin. Jostain syystä numero näkyy samana useammalle. Täytyypä muistaa kun joskus järjestää arpajaisia.


Lankapirtin lähttämässä paketissa oli ajateltu ihan selvästi pikku-prinsessojen mummia. Lautasliina paketti , satiininauha, langat, avainperä ja kortti olivat prinsessaväreissä sävy sävyyn ja lisäksi oli lakuja (toinen syöty jo kauan ennen kuvausta). Kuvan saa klikkaamalla isommaksi. Olin vapaapäivällä ja pikku-gnu oli mummin kanssa postissa. Autossa jo heti piti aukaista paketti (siis minun utelian) ja pikku-prinsessa totesi langat todella ihaniksi, sopiviksi ja maukkaiksi. Huomaa pikkuhampailla syödyt etiketit!Näistä ja muutamasta muusta kerästä saa vaikka molemmille pikkuprinsessoille neuleet. Sormet syyhyää, mutta tässä olisi nyt muuta askaretta.

Saturday, August 01, 2009

Viikko töitä takana; 16/25/25

Loman aikana aloitin siis kaikkiaan 25 käsityötä. Nyt ei ole ollut polttavaa tarvetta aloittaa uusia ja siis startiitti helpotti joksikin aikaa luullakseni. Toisaalta iän mukana loman jälkeen työn aloittaminen tuntui aika väsyttävältä välillä, vaikkakaan työn tempo ei ollut ihan tavan kiireistä. Käsitöitäkään ei jaksa paljon tehdä.


Näin marja-aikaan on tietysti valmistunut erilaisia sukkia Novitan uudesta Nalle Marjaretki -langasta, jota tuli myös siihen isoon Novitan kassiin ostettua yhdellä Helsingin keikoista. Lakkasukat oli nyt viimeisellä lomaviikolla aloitettu. Mustikka- ja puolukkasukat aloitin jo aiemmin. Lanka on mukavaa ja luistavaa neulottavaa. Kokeilin kahdenkokoisia puikkoja. Puolukkasukissa on ohjeen mukaiset 3,5 mm puikot ja muissa 3,25 mm puikot. Jälkimmäiset ovat mun käsialaani sopivat. Sukat on alustavasti suunniteltu yhdelle tuttava-perheelle viemisiksi. Kerrankin olen tehnyt jotakin ajoissa, enkä viimeisenä yönä ennen deadlinea.
Kaksi kuvaa, koska yläkuvassa värit oikeammat ja alakuvassa liina näkyy paremmin.

Malli: perusmalli, vahvistettu kantapää
Koot: mies 43-44, nainen 39 ja lapsi 35-36.
Lanka:Novitan Nalle Marjaretki

Puikot: 3,5 mm bambut punaisissa ja muissa 3,25 mm Knit Pick´s

Kulutus: yhteensä 200 g

Tiskiliina Titityyn hamppulangasta valmistui ja voin tehdä langasta vielä toisenkin. Aiemmin tehty samaisesta hamppulangasta on ollut käytössä ja olen pitänyt siitä.

Malli: helmineule, 36 s. koko
Lanka:
Lanaknitsin Allhemp6
Puikot: 4,5 mm KP:n pyöröt
Kulutus: 30 g

Viimeisellä lomaviikolla aloitetetut ja kesken jääneet ovat päässet yhdessä kuvaan. Nojatuolini (60-luvulta) näyttivät tarvitsevan piristystä. Kaivoin Nalle-lankani esiin ja ostin pari kerää lisää ja näistä pitäisi syntyä isoäidin neliöillä istuinmatot tai mikä lieneekään oikea termi. Oikealla on uutta Novitan Tempoa ja pipo on syntymässä joksikin lahjukseksi. Onhan niitä muitakin vielä kesken; kaikkiaan yhdeksän kappaletta. Yritän lopetella suurinta osaa ennen kuin syyskuun alussa Sukkasato starttaa. Nyt yritän lopetella aloitetut sukat, joita poikkeuksellisesti on vain kahdet kesken.

Tämäkin aloitettiin ja saatiin valmiiksi viimeisellä lomaviikolla. Ohje on Ullasta ja Uhoavan hyväksi kokema housumalli. Muuten meni ihan hyvin, mutta tein pitkälahkeiset lyhytlahkeisten sijasta. Eli tässä on varmaan tehtävä uudet. Nämäkin ovat kyllä tarpeen kohta, kun syksy ja talvi tulee. Ollaanhan nyt jo elokuussa!

Malli: Ullaneule 1/08, Villapöpät
Lanka: Pirtin Kehräämön hahtuva
Puikot:

Kulutus: 100g

Wednesday, July 22, 2009

Vähän vielä vapautta; 10/20/25

Viimeinen lomaviikko on menossa hyvää vauhtia. Viime viikonloppuna oli niin kiirettä, ettei ehtinyt bloggailemaan. Alkuviikosta vierailtiin Etelä-Savossa Mikkelissä. Vuosia, vuosikymmeniä olen vieraillut Mikkelissä, mutta Suur-Savon museon olen aina ohittanut. Nyt sekin on nähty. Kenkävero viehättää minua suuresti ja siellä saan aikaa kulumaan. Nyt vierailun syynä oli ystävien ja suvun tapaamiset.

Viime viikon saldo:
1. Vihreät vauvan tumput aloitettiin ja valmistuivat samaan syssyyn yötä myöten sekä esiteltiin viime postauksessa.
2. Helsingin matkalla eksyin Novitalle Lauttasaareen ja kaikenlaista lankaa tuli mukaan. Ensin aloitettiin Puolukkaretki-langasta naisten villasukkia.
3. Mustikkaretkestä on valmistumassa miesten sukat.
4.Titityyn hamppulangasta on tulossa tiskirätti.
5.Yksi pikkuliina on aloitettu.

Viimeinen viikko on alkamassa. Vielä on muutama asia, joka on kiva aloittaa. Sitten en ehkä vähään aikaan aloittele muuta kuin työt 27.7.

Viime viikolla valmistuivat siis ne tumput vauvalle ja junasukat maissilangasta.

Malli: junasukat
Lanka: CPY Maizy
Puikot: 2,25 Knit Pick´s
Kulutus: 30 g

Kiitokset kaikille edellisen postauksen onnittelijoille ja kommentoijille! Siellä se tyttövauva kasvaa ja vahvistuu. Pääsen taas viikonloppunan katsomaan pientä ihmettä.

Thursday, July 16, 2009

Ei enää yksinkertainen mummi

Lopulta ihan deadlinessa valmistuivat nämä ihanan pehmeät neulevaatteet. Napit on ommeltu keskiviikkona. Malli on tämän vuoden Novitasta ja lanka on Titityystä. Oli miltei pakko laittaa tämä kuva, jossa keskikesän aamupäivän varjot leikittelevät kauniisti vihreän sävyisissä neuleissa.

Malli: kesä 2009 Novita
Lanka: Baby Alpaca DK, valmistaja Shibuiknits
Puikot: 3,5 mm KnitPick´s pyöröt (pitkääällä kaapelilla, muut kaapelit olivat kiinni jossain muussa tössä)
Kulutus: 230 g


Sitten esitellään kesälomahullutuksen aikana aloitettu täydentävä setti yllä olevaan neuleasuun. Perinteinen kypärämyssy näyttää kuvassa jotenkin hassulta. Mutta oikeasti se on ihan tavallinen kypärämyssy. Sukat on neulottu soveltaen Novitan ohjetta. Tumppuihin ei riittänyt enää lanka, joten niissä on valitettavasti eri vihreällä langalla neulottu varret. Tumppujen yläosat vain näytetään teille ja varret saavat olla pillossa.

Malli: perinteiset
Puikot: 3,5 mm kypärämyssyssä ja muissa 3,0 mm
Kulutus: yhteensä 80 g


Kaikkein ihanin kuva!
Koko vihreä neulesetti kuuluu näiden jalkojen omistajalle, aivan suloiselle, ihanalle pikkuprinsessalle. Näin yksinkertaisesta mummista tuli tuplamummi ja pikku-Gnu sai serkun.

Sunday, July 12, 2009

Kolmas lomaviikko takana ; 8/15/25


On sitä oltu rannallakin eli mökillä viikon aikana. Yhtenä aamuna kuuntelimme pikku-Gnun kanssa linnunlaulua viiden jälkeen. Neuleiden aloittaminen tahtoo hiipua, just ja just on pysytty kesälomahullutuksen tahdissa. Jospa sitä kyllästyisi tähän startiittiin hullutuksensa myötä. Sehän tässä ufojen luvatussa huushollissa olisikin saavutus! Kymmenen aloitusta vielä olisi ohjelmassa. Mitähän sitä keksisi ? Jos en muuta mielenkiintoista älyä, niin virkkaan edes niitä pikku liinoja. Jyväskylän Kesä on kutsunut konsertteihinsa ja on tavattu ystäviä. On oltu mökillä ja uitu ja liikuttu muutenkin, kierretty kauppoja. Niin yhtä ufoakin on selätetty- onneksi serkku-gnu ei ole syntynyt vielä pikku-gnulle.


Tiskiliina on valmis ja malli on täältä. Lankana on Lidlin pätkävärjätyä puuvillalankaa. Lautasten väliliinojakin valmistui kaksi. Mietin kauan teenkö kaikki samalla mallilla, mutta päädyin kuitenkin erilaisiin liinoihin. On sitten jopa mallit omasta takaa. Lanka ja koukku on sentään sama jokaisessa pikkuliinassa. Kolme on nyt valmiina, seitsemän vielä uupuu. Isomman ohje on Mary Oljen kirjasta ja pienemmän ohje on 201 virkkausideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin-kirjasta. Kaikkiaan kulutus oli 45 g näihin liinoihin yhteensä.




Pikku-Gnun tulevalle serkulle aloitin neulesetin langasta kypärämyssyn ja sukat. Peukalottomat lapaset vielä sitten pitäisi tehdä, se jääkin ensi viikon aloitukseksi.

Viimeksi jo uhkailin sitä haarukkapitsin harjoittelua ja sitä se on todella. Ainakaan vielä ei tunnu helpolta, pitää ihan keskittyä. Tästä kirpakasta pinkistä vanhasta Angorina Lux- langasta tulee sitten aikanaan jollekin pikkutytölle huivi.

Loput samoja kesken olevia eli peitteen alku Samoksesta, boleron alku Safranista, junasukkien alku ja omien sukkien alku. Mökille mennessä oli kassissa yksi bambupuikko rapsahtanut poikki. Kaikissa on vähän edetty.

Sunday, July 05, 2009

Toka lomaviikko takana ; 5/10/25

Lomahulluttelu senkun vain jatkuu. Alkuviikko maanantaista torstaihin vierähti Länsi-Suomessa ja helteessä. Käväistiin yksi yönseutu Turussa ja viivyttiin vähän kauemmin Porissa. Turussa pyörittiin porukalla pidempäänkin Luostarinmäellä käsityöläismuseon alueella, oli aika monta työnäytöstä myös tuona päivänä. Haarukkapitsin tekoa katselin kiinnostuneena ja sormia alkoi syyhyttää ja siinä samalla keksin käyttöä kaiken maailman langoilleni. Heti meinasin aloitella, mutta olen unohtanut ostaa "haarukan" kauppareissuillani. Voisin tuota itselle uutta tapaa kokeilla tämän kesälomahullutuksen aikana. Jotain pitää keksiä yhäti vain kasvaville lankavarastoilleni. Ne eivät ole mitenkään huvenneet, vaan kasvaneet kesän aikana! Talvella ei ehdi lankakauppoihin kuten nyt lomalla.

Viikon aikana valmistuivat kahdet sukat. Edellisessä postauksessa jo aloitetutut ruskeat miesten sukat ja n. 1-vuotiaan sukat. Ruskea, helposti neuloutuva sukkalanka on Titityystä.
Turussa eksyin (=katsoin osoitteen Turun esitteestä) kävelyllä Lankabaariin ja tarkoitus oli ostaa pyöröpuikot. Eksyihän kassiin muutakin kuten nappeja, liukueste-liuosta sukkien pohjaan sekä lankaa ja lankaa. Molemmat pääsivät puikoille heti, kun nyt voin aloitella käsitöitä ihan solkenaan. Lapsen sukkalanka on minulle uusi tuttavuus; maissilanka (82 %), jossa on mukana elastista nylonia (18 %). Sukista tuli hyvin joustavat. Lanka ei ole niitä mukavimpia neulottavia. Se tuntuu jotenkin akryyliselta olematta sitä, mutta pahin on sen löysäkierteisyys. Tärkeintä on, kuitenkin, että saaja näytti pitävän sukistaan maisteltuaan niitä.

Malli: perusukka, miesten napakka koko,60s
Lanka: Admiral ( villa 75 % , villa 25 %)
Puikot : 2,5 mm bambut
Kulutus: 70 g

Lapsen sukat:
Malli: 44 s, sädekavennus pitkästä aikaa
Lanka: CPY Maizy
Puikot: 2,25 Knit Pick´s
Kulutus: 30 g

Aloituksia oli taas viisi tälläkin viikolla. Aloittaminen on helpompaa kuin valmiiksi saaminen. Ei sitä nyt koko lomaa voi vain neuloa, on muutakin hommaa.
1. Vauvan/lapsen peitteen tein viime kesänä voittona saamistani Samos-langoista yhdistettynä Mandarin Petit-lankaan ja nyt aloittelin samantyyppistä peitettä toiseen perheeseen.
2. Tiettyjä tiskiliinoja olen katsellut eri blogeissa ja sellainen hyppäsi puikoille eilen illalla ja nyt valmistui, mutta päättelemättä vielä eli siis kesken. Helmis teki alkukesällä näitä liinoja useamman. Englanninkielinen ohje näyttää heprealta, mutta kun käy Ullaneuleen sanastosta hakemassa apua, niin jopa kaikki on selvää.
3. Edellä esitetyt lapsen sukat maissilangasta.
4. Samaisesta langasta aloitettu junasukat, jotka kohta osaan tehdä unissani.
5. Aivan uudesta tuttavuudesta, ihanaisen pehmeästä langasta aloitin itselleni yösukkia. Niistä lisää sitten, kun valmistuvat ennen talven viimoja.

Sunday, June 28, 2009

Eka lomaviikko takana; 3/5/25

Lupailin kesälomahullutusta eli 5 aloitettua työtä per lomaviikko. Viikonloppuja ei lasketa mukaan. Viisi työtä tuli aloitettua kaiken muun tohinan keskellä. Nyt on sitten talviturkkikin heitetty veteen eli Päijänteeseen. Lauantaina mökillä kävin neljästi uimassa - saunasta tosin. Vesi oli tosi lämmintä eli 22 astetta. Tänään oli vähän vähemmän asteita, mutta parina viime kesänä ei tällaisiin lämpötiloihin ole päästy. Vanamot olivat parhaassa kukassaan nyt ja samoin valkolehdokit. Yleensä ovat juhannuksena kukassa, mutta silloin oli ollut niin viileää pitkään.

Käsitöistä kolme jo valmistuikin. Kesken on vielä tiistaina isälleni lahjaksi menevät ruskeat yösukat. Luulen, että huomenna Länsi-Suomeen pelkääjän paikalla istuessa valmistunevat; toinen sukka on valmis. Vihreä on Safrania ja siitä on tulossa bolero. Lähemmin joskus siitä, Uhoava odottaa sen valmistumista. Mutta ekaksi teen loppuun vielä yhden ufon eli tulevan lapsenlapsen neulesetin.

Näiden sukkien kohdalla päätin ettei Zauberball ole mun lankaani, kun sukista tulee erilaiset. Värit eivät toistu lainkaan säntillisesti. Loppujen lopuksi värit ovat luonnosssa hauskat ja vaihtuvat todella kauniisti eli voi olla tästäkin Crazysta tulee joskus muitakin sukkia.

Koko: miesten 42
Malli: perussukka sileällä kantapäällä, 64 silmukkaa
Lanka: Crazy Zauberball ( 75 g villaa ja 25 g nylonia)
Puikot: 2,5 mm bambut
Kulutus: 70 g

Kerän lopusta valmistuivat junasukat numero ??. Aika monet näitä on tullut tehtyä ja vieläkään en ole kyllästynyt. Ihan pieni mytty lankaa jäi jäljelle.

Malli: junasukka
Lanka: Zauberball kuten yllä
Puikot: 2,5 mm bambut
Kulutus: 25 g

Minulla on kirkkaita Kastehelmi asetteja ja niiden välissä pitäisi olla jotakin, etteivät naarmuta toisiaan. Tämän kesälomahullutuksen myötä ajattelin täytteenä viikoilla virkata pieniä liinasia lautasten väliin. Tässä eka malli ja pikkuliina.

Malli:kirjasta Sue Whiting: virkkaus on helppoa ja hauskaa
Lanka: laatikoistani eli varastoistani löytynyttä vyötteetöntä
Virkkuukoukku: 2,00
Kulutus: 5 g

Kamera pitäisi olla näköjään kuvausvalmiina uintireissullakin. Oltiin Uhoavan kanssa uimassa ja tukkakoskelo pesueineen uiskenteli lähistöllä ja lopulta tulivat ihan laiturimme viereen ja uivat parin metrin päästä meistä. Poikue väsähti uimiseeen ja yksi kerrallaan kiipesivät emon selkään. Eka oli ihan niskassa ja hännänhuippu eli viides miltei emon pyrstön päällä, josta se välillä lipesi veteen. Taas oli kauhea kiire emon selkään ilmaiselle kyydille. Oli se niin hellyttävä näky! Lupasin antaa anteeksi sen, että tukkakoskelot ovat ottaneet toisen laiturimme huussikseen.