tiistaina, lokakuuta 03, 2006

Socktoberfest, eli sukkia taas



Onnittelut Famulle! Sinun vastauksesi nousi ruusukassista. Arpajaisten arvonta suoritettiin gnu-suvun toimesta niin, että Uhoava oli minun arpajaisteni Onnettarena ja minä sain olla hänen arpajaisissaan.
Famu, laitatko meiliä minulle: isognu [at] yahoo [piste] com, jotta voitto löytäisi Sinulle perille.

Suurkiitos kaikille osallistuneille! Oli oikein mukavaa lukea, mikä syksyssä on parasta itsekullekin. Oli kuin runoja olisi lukenut. Syksy on oma lempivuodenaikani. Oli hauskaa, että muutkin olivat löytäneet paljon hyviä asioita syksystä.




Uhoava on ollut luonani matkoillaan ja olemme (siis tarkoitan, että katselen vierestä) järjestelleet sivupalkkeja ja "napittaneet" sitä.
Heti kun kädet alkoivat tuntua paremmilta, sukkia oli kiva taas tehdä. Kuvan sukat on tehty Austerman Step-langasta 2,5 mm bambuilla. Koko on reilu naisten koko ja lankaakin jäi ainakin lasten sukkiin. Joululahjoista ei voi puhua mitään. Toivon, että saan tehtyä kaikki suunnittelemani valmiiksi. Ennen joulua tulette näkemään lisää sukkia: muutaman sukkaparin toivon päätyvän Venäjän vankiloihin jalkoja lämmittämään. Sukkakuuhan minulla on aina - kuten olette huomanneet.

Ystäväkirjankin olen laittanut, tervetuloa vierailemaan.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hei, voisitko liittyä blogilista.fi:hin?

iso gnu kirjoitti...

nyt löytyy erilaisten yritysten jälkeen.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kun olet blogilistalla :)!

Laitoin blogiini beipparin sukista ohjeentapaisen. toivottavasti siitä on apua :). Säädä vähän, teräosa voi olla pienempikin, mutta nuo oli vähän semmoiset koekappaleet.

MysteryKnitter kirjoitti...

Nice socks.